Poissa oleva isä Emme koskaan ajattele, kysy tai kysy tätä kysymystä, kenen idea oli saada lapsi? Esimerkiksi lapsi syntyi ja tietää, että äiti ja isä erosivat, isä lähti, tämä siirtyy lapselle, kukaan ei vaivaudu selittämään miksi näin tapahtui, missä olosuhteissa, ja usein käy niin, että nainen haluaa lapsen, mutta mies ei, hän puhuu siitä, mutta nainen ei näytä kuulevan, ja sitten hän ihmettelee, mikä meni pieleen? Tai sitten käy niin, että nainen ei tarvitse ihmissuhteita, nainen tarvitsee äitiyttä ja vain äitiyttä, sitten kun lapsi syntyy, naisella ei ole enää voimaa ja energiaa suhteisiin. Ja muistakaa, että tämä voi usein tapahtua tiedostamatta, ts. hänellä ei ole tätä ajatusta päässään joka päivä, ja ehkä hän jopa tekee, emme puhu siitä tänään. Eläen fantasiatarinoissa isästä, asettamatta häntä itseensä, yhdistäen usein äidin tunteita isää kohtaan: viha, kauna, raivo, pettymys, lapsella ei voi olla omia tunteita, hän näyttää sulautuvan äitiin tässä tarinassa isänsä hylkäämisestä. Mutta! Sisällämme on kaksi puolikasta - isä ja äiti, ja on tärkeää yhdistää heidät, on tärkeää lopettaa äitisi tunteiden eläminen, on tärkeää ottaa isäsi mukaan elämääsi! Sillä jos näin ei tapahdu, syntyy tunne, että en tunne itseäni enkä ymmärtäisi itseäni täysin ja sitten on tärkeää nähdä ja sanoa: rakas isä, rakas äiti, sinua on kaksi! On vain tämä äiti ja tämä isä, yksikään isäpuoli ei koskaan korvaa isähahmoa, se tulee aina olemaan vääristelyä, isäpuolen oikeuksia ja velvollisuuksia ei ole, vain isällä on ne! Ja nyt puhun enemmän sisäisestä maailmasta, koska usein aikuisina jatkamme "jumittumista" perheen hylkäämishistoriaan emmekä anna itsellemme mahdollisuutta tarkastella syntymämme tarinaa eri puolilta, nähdäksesi 3D-kuvan, jossa Jumala tietää, mitä isämme sisällä tapahtui! Mitä hän tunsi ja eli? (Tässä tekstissä ei käsitellä elämäntarinoita, joissa oli insestisuhteita tai joissa isä tappoi äidin!)